blogi

Asiaa erinomaisesta asiakaspalvelusta

Yleinen

TIEDOTE: Asiakaspalveluviikkoa vietetään jälleen lokakuussa

TIEDOTE – Asiakaspalveluviikkoa juhlistavat mm. HSY, Oma Säästöpankki Oyj, Call Waves Solutions Finland Oy, Yleinen Työttömyyskassa YTK, DNA, Gofore ja Satasairaala

Asiakaspalveluviikkoa on vietetty kansainvälisesti jo 90-luvulta saakka. Sitä vietetään perinteisesti lokakuun ensimmäisellä täydellä viikolla. Asiakaspalveluviikkoa Suomessa järjestävä Wave – Wakaru asiakaspalveluverkosto toivoo teemaviikon rantautuvan pohjoiseen pysyvästi vuosittain toistuvaksi perinteeksi.

Alunperin Yhdysvalloissa alkunsa saaneen asiakaspalveluviikon tavoitteena on nostaa esille asiakaspalvelun ja -kokemuksen merkitystä liiketoiminnalle ja tarjota mahdollisuus kiittää oman organisaation asiakaspalveluammattilaisia hyvin tehdystä työstä.

Asiakaspalveluviikko Suomessa

Suomessa teemaviikon järjestäjänä toimii kolmatta vuotta Wave – Wakaru asiakaspalveluverkosto, jolla on yli 100 jäsenorganisaatiota, joita kaikkia yhdistää halu kehittää erinomaista asiakaspalvelua.

”Vaalimme asiakaspalvelun juhlaa ensimmäistä kertaa vuonna 2018, jolloin mukana oli yli 40 organisaatiota. Tänä vuonna mukana on jo 90 organisaatiota”, iloitsee Wave asiakaspalveluverkoston jäsentoiminnasta vastaava Laura Hassel.
”Idea kansainvälisen asiakaspalveluviikon tuomisesta isommin Suomeen tuli meidän verkostomme yritysjäseniltä pari vuotta sitten ja se on innostanut organisaatioita viettämään Asiakaspalveluviikkoa yli verkostomme rajojen ja panostamaan niin asiakaspalveluun kuin ihmisiin”.

Lokakuun 5.-9. päivä vietettävän teemaviikon aikana suomalaiset julkiset ja yksityiset organisaatiot nostavat esille asiakaspalveluaan ja sen merkitystä omalle toiminnalleen erilaisilla teemapäivillä. Viikko tulee näkymään erityisesti sosiaalisessa mediassa #Aspaviikko ja #Asiakaspalveluviikko -merkein. Tänä vuonna teemana on innostu ja innosta ja viime vuoden tapaan teemaviikkoa kiteyttää ajatus ”Yhdessä olemme enemmän”.

”Asiakaspalvelun rooli on yhä merkittävämpi sekä yksityisellä että julkisella sektorilla niin työllistäjänä kuin myös arvon tuottajana”, sanoo Wakaru Oy:n perustaja Petri Väyrynen. ”Olen ylpeä, että verkostomme on halunnut tarttua tähän ja lähteä viemään asiakaspalvelun ilosanomaa eteenpäin. Odotan innolla, miten teemaviikkoon osallistuvat organisaatiot tuovat asiaa esille viestinnässään alkavalla viikolla.”

Wave asiakaspalveluverkosto tarjoaa mukaan lähteville yrityksille teemaviikon visuaalisen ilmeen sekä viikko-ohjelmaehdotuksen oman toiminnan tueksi. Osallistujat voivat hyödyntää asiakaspalveluviikon pakettiaan veloituksetta ja parhaaksi katsomallaan tavalla.

Mukaan voi liittyä maksutta osoitteessa www.asiakaspalveluviikko.fi/. Asiakaspalveluviikon sivustolla on tarjolla lisätietoja teemaviikosta sekä ideoita viikon toteuttamiseen. Lisätietoa myös haastatteluvideolla.

Mukana asiakaspalveluviikkoa juhlistamassa ovat seuraavat organisaatiot:

HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, Oma Säästöpankki Oyj, Moment Digital Oy, Call Waves Solutions Finland Oy, Yleinen Työttömyyskassa YTK, Vitec, DNA, Gofore Oyj, Messukeskus Siipi, Vexve Oy, Sarastia Oy, Otaverkko Oy, MediConsult Oy, Provincia Oy, 3stepIT, Wakaru, DialOk Communications, Ainia Innovation Oy, Varma – Eläkepalvelut & Vakuutuspalvelut, Atea, Kela, Fujitsu, 2M-IT Oy, Vitec Avoine Oy, Soldem, Arter, PostNord Oy, Kiertokapula Oy, Suomenmaan Puhelinpalvelut, Avaca, Istekki Oy, QPR Software Oyj, Landis+Gyr, HUS, QualityDesk, Planeetta Internet Oy, Basware Oyj, mySafety Oy, Visma Public Oy, Schenker Oy, Tarravimma Oy, Cupcake Labs Oy Ltd., Sanoma Media Finland Oy, Fortum Asiakaspalvelu Oy, Proinno Design Oy, Puzzel, Alva-yhtiöt Oy, Seita Technologies Oy, Point Group -konserni, SYKES Finland Oy, Verohallinto, Netox Oy, Telia, MOST Digital Oy, Lowell Suomi, Stena Recycling Oy, Ropo Capital, Novellus Pilvipalvelut, Elisa Oyj, Dagsmark Petfood Oy, 020202 Palvelut Oy, C&Q Systems Oy, Monetra, Instru Optiikka Oy, Paytrail, Satasairaala, Lassila & Tikanoja Oyj / asiakaspalvelu, Keva, Topaasia, LeadDesk, Maahanmuuttovirasto, Avarda, Benemen, Visma Software Oy, Heeros Oyj, Varalan Urheiluopisto, First Goal Oy, Kuntien Tiera Oy, ABB Oy / Smart Power, Coronaria Kuntoutuspalvelut, 02 Taksi, Cloudpermit Oy, Surveypal Oy, Smilee, Fazer Finland Oy, Visma Enterprise, UKKO.fi, 24 Center Oy, Silta Oy

Wave on asiakaspalvelun ammattilaisten verkosto, jonka yli 100 yritysjäsentä yhdistää halu kehittää ensiluokkaista asiakaspalvelua. Järjestämme yritysvierailuja, koulutuksia ja tapahtumia sekä koordinoimme vuosittaista Asiakaspalveluviikon viettoa. Lisäksi järjestämme myös toiminnankehittämisen kilpailut: Vuoden Service Desk ja Vuoden Contact Center -kilpailut. Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: http://wave.wakaru.fi/

Lisätietoja
Timo Keinänen, liiketoimintajohtaja, Wave – Wakaru asiakaspalveluverkosto
timo.keinanen@wakaru.fi
040 573 7790

Laura Hassel, Wave – Wakaru asiakaspalveluverkosto,
laura.hassel@wakaru.fi
050 533 9982

Comments are Closed